Helsingin satama

Helsingin satama on Suomen pääsatama erikoisalanaan suuryksikköliikenteen palvelut Suomen ulkomaan kaupan yrityksille. Helsingin sataman vahvuuksia ovat säännöllinen ja tiheä laivaliikenne yhdistettynä monipuolisiin satamapalveluihin. Helsingissä on myös Suomen vilkkain matkustajasatama, josta on monipuoliset yhteydet Tallinnaan, Tukholmaan, Travemündeen, Rostockiin, Gdyniaan ja Pietariin.

”Hyvä konsultti on yrityksen kumppani”

”Hanski on erilainen konsultti. Hän tuo aina mukanaan jotain mietittävää ja hän on saanut meidät ymmärtämään, että olemme palvelubisneksessä”, sanoo Helsingin satamajohtaja Heikki Nissinen. Hannu Lehtosen ja Helsingin sataman yhteistyö alkoi jo toistakymmentä vuotta sitten.

Helsingin satama tutkii TUTKAn avulla asiakastyytyväisyyttä. ”Meitähän ei tietenkään auta yhtään, vaikka tietäisimme, että asiakas on tyytyväinen tai tyytymätön. TUTKAn tulosten avulla pyrimme nimenomaan parantamaan omaa käyttäytymistämme”, Nissinen sanoo.

TUTKA on Nissisen mukaan erinomainen väline. ”Meille konkreettiset palautteet ovat arvosanoja tärkeämpiä seikkoja. TUTKAn avulla meidät usein palautetaan maan pinnalle”, hän naurahtaa.

Koko ajan liikkeellä

Helsingin satamalla menee mukavasti. Tavaraliikenne on olosuhteisiin nähden mennyt hyvin, Helsinki on pystynyt jopa kasvattamaan markkinaosuuttaan. ”Satamassa emme tietenkään voi vaikuttaa siihen, mitä Suomeen tuodaan ja mitä täältä viedään. Markkinaosuuteemme voimme sen sijaan vaikuttaa”, Nissinen sanoo.

Matkustajaliikenteen volyymin Nissinen arvelee tänä vuonna kasvavan kahdeksan prosenttia, mikä tarkoittaa noin 700 000 matkustajaa. ”Olemme tyytyväisiä Helsingin sataman liikenteen kasvuun. Kasvusta kannattaa nauttia, mutta nautintoon ei kannata tuudittautua.”

Nissisen mukaan organisaation pitää koko ajan olla henkisesti liikkeellä ja etsimässä mm. uusia organisatorisia muutoksia. Tässä työssä Helsingin satama on löytänyt kumppanikseen Fenix Consultingin ja Hannu Lehtosen.

”Käytämme vähän ulkopuolista apua. Emme pidä siitä, että joku tulee ulkopuolelta sanelemaan meille valmiita ratkaisuja ja rehentelemään tiedoillaan. Hanski on tässä suhteessa erilainen. Hän on jo edellisessä elämässään työskennellyt yrityksissä, jotka olivat sataman asiakkaita. Hän tuntee toimialamme. Helsingin satamalle Hanski on sparraaja ja analysaattori. Hän ei tuo valmiita sabluunoita, eikä lähde tekemään mahdottomia. Hanski on tutustunut organisaatioomme hyvin ja nähnyt rajoituksemme. Työssä ei ole kyse yhtäkkisistä mullistuksista, vaan organisaation herättämisestä”, Nissinen sanoo.

Ulkopuolinen herättää

Kun TUTKAn tulokset tulevat, etsitään yhdessä parannuskohteita. Heikki Nissinen sanoo pitävänsä TUTKA-raportin rakenteesta. ”Se on erittäin selkeä ja mukaan on otettu myös aivan pieniä asioita. Näin organisaatio näkee, että parantamalla aivan pieniäkin asioita voidaan aikaansaada iso muutos. Tietenkin on olemassa asioita, joiden muuttamiseen tarvitaan paljon aikaa, mutta on tärkeää, että näitä molempia tehdään yhtä aikaa. Huomaamme koko ajan, että muutoksia tapahtuu.”

Fenix Consulting on monena vuonna ollut vetämässä myös sataman strategiaprosessia. ”Hanski vie projektia eteenpäin, herättelee ajatuksia. Jos toimisimme pelkästään omassa porukassamme, niin homma saattaisi lukkiintua. Hanski tuntee meidät paitsi organisaationa, myös ihmisinä. Hän pystyy olemaan neutraali, joskus sovitteleva ja vetää kaiken lisäksi tilaisuudet erinomaisesti”, kertoo Nissinen.

Heikki Nissinen luonnehtii Fenixiä Helsingin sataman kumppaniksi, joka keskustelemalla etsii ratkaisuja ongelmiin. ”Tässä maassa on liikaa poikki-ja-pinoon-konsultteja, jotka tuovat valmiita ratkaisuja pöytään. Me satamassa haluamme nimenomaan kumppanuutta.”